30.6.14

Maukkaat kukkakaalipihvit grillissä: vaviskaa täytetyt sienet ja kasvisnyytit!



En tiennytkään olevani trendien harjalla fanittaessani kukkakaalia. Kuuleman mukaan kokonaisesta kukkakaalista siivuttamalla leikattuja kukkakaalipihvejä erilaisilla marinadeilla maustettuina näkyy nyt maailmalla huippuravintoloissakin. 

Onnekseni sain maistaa näitä hyvinkin yllättäen saatuamme kutsun naapuriin grillailemaan eräänä sunnuntaina. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Jotain niin ihanan erilaista! Etukäteen oli vaikea kuvitella, miten grillaamalla kukkakaalista tulee juuri sopivan sitkeä käydäkseen pihvistä. Sittemmin sain samalta taholta vinkin The Kitchn:n ohjeesta, jossa kukkakaalisiivut maustetaan limestä, chilistä ja paprikajauheesta tehdyllä marinadilla. Muuntelin tätä ohjetta hieman, esimerkiksi käyttämällä chili- ja paprikajauheiden korvaajana paprikajauheesta savustettua hot-versiota (merkki La Chinata, ihanassa punaisessa peltirasiassa, löytyy ainakin isommista marketeista ja jopa joistain pienemmistäkin, hyvin varustetuista ketjukaupoista).




Mielestäni nämä kukkispihvit olivat erinomaisen tervetullut, uudenlainen ja freesi tuulahdus burgereihin. Vaikka rakastakin erilaisia linsseistä, kikherneistä ja pavuista valmistettuja kasvispihvejä, näiden kukkakaalipihvien keveys ja eksoottinen maukkaus hurmasi. Näitä tullaan testaamaan vielä monenlaisina versioina. 

Ja mikäpä olisi parempi aika aloittaa tämä kokeiluprosessi kuin juuri nyt, kun suomalaista kukkista on vihdoin saatavilla!

Ohje mukailtu The Kitchn -ohjeesta

Grillatut kukkakaalipihvit limellä ja chilillä
(noin 4 pihviä)

1 iso kukkakaali
3/4 dl oliiviöljyä
2 limen mehu ja kuori raastettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuina
2 tl juoksevaa hunajaa
1 tl savustettua paprikajauhetta (hot)
1 tl suolaa
puolikkaan tuoreen korianterin lehdet silputtuna

Poista kukkakaalista lehdet ja leikkaa vartta siten, että siihen jää kukkakaalin tyvestä noin 2-3 cm pituutta. Siivuta kukkakaalia noin 1,5-2 cm paksuisiksi siivuiksi. Näin saat noin neljä isompaa siivua kukkakaalin poikkileikkauksina. Kukkakaalin reunoista tällaisia siivuja ei saa. Pienempiä palasia voi ottaa talteen jotakin muuta reseptiä varten, tai nekin voi sivellä tämän ohjeen marinadilla ja grillata vaikkapa lisukkeeksi.

Sekoita kastike reippaasti vatkaten oliiviöljystä ja limemehusta. Lisää joukkoon valkosipulisilppu ja hunaja, vatkaa hyvin. Erillisessa kulhossa sekoita hyvin raastettu limen kuori, paprikajauhe ja suola.

Kuumenna grilli. Sivele kukkakaalisiivujen toiselle puolelle kastiketta ja ripottele päälle mausteseosta. Asettele grilliin ritilälle sivelty puoli alaspäin, sivele toinen puoli kastikkeella, ripottele mausteseos päälle ja grillaa kannen alla noin 5 minuuttia. Avaa kansi, käännä kukkakaalisiivut ja grillaa toiselta puolelta noin 5 minuuttia. 


Asettele kukkakaalisiivut tarjolle laakeaan astiaan, ripottele päälle tuoretta korianterisilppua.

5.6.14

Alkukesän pähkinäinen varhaiskaalisalaatti


Siemenestä kasvattamani lehtisalaatit ja vuonankaalit alkavat jo muistuttaa salaattia, mutta ovat vielä aivan liian pieniä korjattavaksi salaattikulhoon. Toisaalta, koska olen muutenkin kovemman luokan kaalifani ja nyt alkaa olla varhaiskaalisesonki jo ihan käsin kosketeltavissa, on paras valmistautua kaalifestiin keräilemällä parhaimmat reseptit talteen.

Jouduin aloittamaan varhaiskaalisesongin ulkomaalaisella variaatiolla jo muutama viikko sitten, sillä ne näyttivät niin ihanan kesäisiltä kaupan hyllyllä. Mutta sehän oli ihan hyvä tekosyy varmistaa valmiustila kotimaisen version saapuessa. 


Tämä maapähkinäinen kaalisalaatti toimi oikein hyvin, esimerkiksi lisukkeena vegeburgereille, tai vaikkapa vain uusille perunoille. En ollut ennen käyttänyt "tavallista" maapähkinää tällaisessa tuoresalaatissa. Tässä tapauksessa kävikin jonkin asteen herätys, sillä se sopi tähän kulhoon todella mahtavasti. Tein tässä taannoin myös Safkaa-blogista bongaamaani, hieman ruokaisampaa varhaiskaalisalaattia, joka maistui oikeastaan aika täydelliselle myös. 

Tästä on hyvä jatkaa varhaiskaalisalaattien variointia. Kiireessä se maistuu mielestäni ihan loistavalta pelkästään sitruunamehulla ja hyvällä oliiviöjyllä, sekä suolalla ja mustapippurilla maustettuna. Mukaan vielä vähän murennettua fetaa, ja katso, simppeli salaatti parhaimmillaan!

Nami.

Pähkinäinen varhaiskaalisalaatti
Lisukkeeksi aika monelle ruokailijalle

1 dl maapähkinöitä
puolikas isoa varhaiskaalia
puolikas nippu tuoretta korianteria

Kastike:
0,5 dl oliiviöljyä
1 rkl pähkinäöljyä (myös pelkkä oliiviöljy käy)
1-2 tl Dijon-sinappia
1,5 limen mehu
1 tl (ruskeaa) sokeria
suolaa
mustapippuria

Paahda maapähkinät kuumalla pannulla. Pähkinöiden kuoret alkavat irtoilla paahtuessaan jonkin verran (tämä on toivottavaa). Aseta maapähkinät jäähtymään esimerkiksi lautaselle. Niiden jäähdyttyä hieman, hiero niitä käsillä, jotta suurin osa kuorista irtoaa pähkinöistä. Näin kesällä voi mennä vaikkapa ulos kevyesti puhaltelemaan irronneet kuoret pois pähkinöistä.

Poista varhaiskaalista mahdolliset huonot ulommaiset lehdet. Poista kova kanta. Leikkaa pieneksi silpuksi oman makusi mukaan ja siirrä kulhoon. Silppua sekaan korianteri. Sekoita.

Valmista kastike. Sekoita kaikki ainekset mieluiten esimerkiksi kannellisessa purkissa, jota voit heiluttaa melko raivokkaasti siten, että saat tasaisen kastikkeen. 

Sekoita kastike kaalisalaattin. Koristele esimerkiksi tillin varsilla tai jonkun muun kesäisen yrtin korrella.