7.5.12

Grillikausi! Täytetyt juustoiset herkkusienet


Olen aiemminkin, täysin häpeilemättä, tunnustanut olevani sienien ehkäpä ylin ystävä.

Olin jo viikkoja unelmoinut grillikauden avajaisista. Etenkin Auralla täytettyjen herkkusienten lastaamisesta grillin uumeniin. Vesi kielelläni on ollut erityisen Pavlovin koira -tyyppistä siksikin, että olen myös sinihomejuuston suuri fani, ja sitähän suositellaan syötäväksi vain kypsennettynä tässä siunatussa tilassa.

Sieni-juustokombinaation rakastajan ongelma ratkaistu, siunatussa tilassa tai ei. Sienet grilliin ja kyytiin Auraa, sekä pari muuta matkustajaa. Hasselpähkinä ja timjami mielestäni vain parantavat täytettyjen sienien makua ja koostumusta. Hasselpähkinä hieman vähentää sienten veltostumista grillissa ja timjami korostaa mielestäni mukavasti Auran makua. Ja jos ei niin Aurasta välitä, niin voihan sieniä täytellä vuohenjuustolla, tuorejuustolla tai vaikkapa mozzarellalla.

Maistui NIIN kesältä! Etenkin kun nappasin tuoreen timjamin pienet oksat ihka omasta, erään tuntemani hyvin taitavan nikkarin käsialaa olevasta yrttilaatikosta pihalta. Pieniähän nuo taimet ovat vielä, mutta pakko oli testata pari pikkuoksaa.


Auralla täytetyt herkkusienet

6 isoa herkkusientä
hieman alle puoli pakettia Auraa (tai muuta juustoa)
1,5 rkl rouhittua hasselpähkinää
pari timjaminoksaa
oliiviöljyä
mustapippuria myllystä

1. Putsaa sienet harjaamalla (älä kastele) ja poista jalat, sekä hieman lakin reunusta, jotta saat mahdollisimman suuren tilan sienen sisään täytteelle.

2. Asettele sienet esim foliolle. Ripottele sienten pohjalle hieman rouhittua hasselpähkinää.

3. Täytä sienet noin puoliväliin Auralla (ilmavaan tyyliin). Lisää pari timjaminlehteä ja täytä yläreunaan asti Auralla.

4. Pirskottele sienten päälle hieman oliiviöljyä ja jauha mustapippuria myllystä. Asettele päälle muutama timjaminlehti. Grillaa noin 15-20 minuuttia, älä peitä sieniä foliolla.