31.3.12

Terveellistä suklaamässäilyä pääsiäisenä?


Sain joskus, vuosi-pari sitten, maistaakseni pieniin söpöihin muffinivuokiin tehtyjä karpalolla höystettyjä raakasuklaanameja. Ihanan näköisiä, mutta suureksi pettymyksekseni en pitänyt niistä. Mielestäni ne olivat liian makeita. Ruoan estetiikka on puoli ruokaa, mutta se toinen puoli oli liian suuri miinus.

Nyt kun kaikki makeanhimoni ovat oikeasti enemmän vai vähemmän kiellettyjä raskausdiabeteksen vuoksi, eksyin kuitenkin opiskelemaan asiaa raakasuklaasta ja sen mahdollisista terveysvaikutuksista. Luonnollisesti minua kiinnosti, onko raakasuklaa sopivaa diabeetikolle. Moni asiaan perehtynyt taho väittää näin olevan.

Ystäväni Englannissa pyörittää Choc Chick -nimistä yritystä, joka myy erilaisia raakasuklaan valmistuspaketteja. Hän oli antanut minulle kerran (luvattoman kauan sitten) mukaan kotimatkalle Suomeeen paketin, jolla raakasuklaa-aloittelija pääsisi helposti liikkeelle. Korkkasin sen viime viikonloppuna, kun silmissäni vilisi kaikenmaailman pääsiäishenkisten suklaaherkkujen kuvia, kaikissa suuret rastit päällä. Punaisella.

Olin skeptinen, palauttaessani makumielikuvan tuosta ensimmäisesetä imelästä raakasuklaakontaktistani.

Lähtökohta siis oli, että tarvitaan jotakin vähemmän makeaa. Ensimmäinen vastaus näihin pohdintoihin: maapähkinävoi (jota palvon muutenkin)! Entäs sitten rohkeasti suola? Jep, näillä mentiin.

Nappiin se menikin. En kyllä kokenut mitään euforista kaakaohumalaa, mutta maistuvia nuo konvehdit ovat ja tyydyttävät makeanhimon täysin. Samoin ne hivelevät jotakin muutakin aistia, kun oikein kovasti itselleen uskottelee näiden olevan sitä nyt niin kovin puhuttua kategoriaa "superfood".

Maapähkinävoi-raakasuklaakonvehdit
Noin 10 valmista konvehtia

100 g raakaa kaakaovoita
100 g raakaa kaakaojauhetta
1 rkl Agave-siirappia
2 rkl (luomu) maapähkinävoita
1 tl Himalajan suolaa

1. Sulata kaakaovoi kulhossa kattilassa, jossa on kiehuvaa vettä.


2. Sekoita joukkoon vispilällä kaakaojauhe, siirappi, maapähkinävoi ja suola.


3. Kaada esim jääpalamuotteihin tai pieniin muffinssivuokiin.


4. Anna kovettua pakkasessa noin 20 minuuttia.

5. Kumoa ja säilytä jääkaapissa.

21.3.12

Punajuuri + feta = true love


Ei siitä pääse mihinkään, punajuuresta on niin moneksi. Punajuurikeitto on taivaallista, uunipunajuuret samoin. Punajuurilaatikko (sinihomejuustolla ja ilman!) on makoisaa ja maustettavissa niin monella tavalla. Ja niin edelleen.

Parhaimmillaan punainen juures taitaa olla kuitenkin liitossa fetan tai vuohenjuuston kanssa. Tai sitten se voisi olla hehkeimmillään suklaakakussa. Tai siinä aurajuustolaatikossa. Tai...

Uusin Glorian Ruoka ja Viini esitteli punajuuren muutamassa eri valossa. Punajuurisacheriakin on vielä pakko kokeilla, kuvatkin olivat niin herkullisia.

Tuumasta toimeen, helppona arkiruokana tituleerattu Punajuuri-fetacouscous kuulosti ja näytti juuri minun "teekupilliseltani". Tein tämän pienenä variaationa, korvaten pinjansiemenet auringonkukansiemenillä ja ruohosipulin ja persiljan sisään käytin vesikrassia, jonka pippuriselle maulle olen myös menettänyt sydämeni ja aionkin kehittää sille vielä monia käyttötarkoituksia. Minulla ei ollut punajuurimehua, värjäsin couscousin yhdestä punajuuresta keitetyllä vedellä.

Tässä siis ohje Glorian Ruoka ja Viini 2/2012 -lehdestä, pienellä viilauksella. Tuossakin lehden numerossa oli niin monta ihanaa kasvisohjetta, joista täpinöidä. Kokeilin myös lehden sitruunaista vuohenjuustopastaa, tosin siinäkin tapauksessa lautaselle päätyi feta vuohenjuuston sijaan. Mutta vuohenjuusto tekee paluun elämääni aivan saletisti taas mahdollisimman nopealla aikataulullaa parin kuukauden kuluttua, kun vatsaani venyttävä pikkuherra saadaan maailmaan...

Punajuuri-fetacouscous

2 dl punajuurimehua (tai punajuuren keitinvettä)
2-4 tl suolaa
2 rkl voita
2 dl couscousia
1-2 ruukkua ruohosipulia*
1 ruukku persiljaa*
*korvasin nämä ruukulla vesikrassia
2-4 rkl sitruunan mehua
0,5 - 1 dl oliiviöljyä
1-2 tl sokeria
150 g fetaa

Uunipunajuuret
8 pientä punajuurta
0,5 dl balsamicoa
2 rkl oliiviöljyä
1-2 rkl sormisuolaa
2-4 tl sokeria
0.5 tl mustapippuria

1. Paahda punajuuria kuorineen 200-asteisessa uunissa noin 1 tunti, kunnes ne ovat pehmeitä.


2. Punajuurten kypsyessä kiehauta mehu, suola ja voi. Laita couscous laakeaan astiaan. Kaada neste päälle ja sekoita nopeasti. Anna imeytyä noin 15 minuuttia. Kääntele couscousia lusikalla, niin että rakenteesta tulee irtonainen.

3. Hienonna yrtit / revi vesikrassi. Lisää näitä, sitruunaa, öljyä ja sokeria maun mukaan, kunnes suolaisuus, makeus ja happamuus ovat tasapainossa.

4. Kuori, lohko uunipunajuuret. Valmista marinadi sekoittamalla balsamico ja öljy kulhossa. Sekoita punajuuret joukkoon ja anna marinoida noin 10 minuuttia. Valuta ja mausta suolalla, sokerilla ja pippurilla.

5. Annostele couscous lautaselle (tai isoon kulhoon, kuten minä) ja sekoita joukkoon osa vesikrassista. Nostele punajuurilohkot ja murenna feta ympärille, sekä lisäksi hieman vesikrassia.